Lisäkoulutusta...

Kurssi suoritettu :) Päätin hieman hätäisesti lähteä opiskelemaan mobilisointia eli toisin sanoen lihaksille ja nivelille lisää liikettä. 

"Mobilisointikurssin tavoite on tuoda hierojalle laajempaa näkemystä kehon kokonaisvaltaisesta toiminnasta sekä monipuolistaa hierontahoitoja. Mobilisoinnin tarkoitus on pehmittää nivelalueita ympäröiviä kudoksia sallien näin laajemmat liikeradat ko. nivelessä. Kurssin aikana käydään monipuolisesti läpi kehon eri alueita, lisäten eri tekniikoilla hellävaraisesti sekä raajojen nivelien että selkärangan liikkuvuutta ja näin aikaan saaden tasapainoisemman kehon asennon. Kurssin aikana kerrataan käytännössä nivel- ja lihasanatomiaa sekä niiden vaikutusta kehon ryhtiin ja hyvinvointiin."

Kurssi kesti kaksi päivää eli koko viikonlopun ja koulu oli hieronta-akatemia helsingissä. Oli todella kiva lähteä aamulla helsinkiin niinkuin joskus aikoinaan käydä kahvilla ennen koulua ja olla vaan. 
Huono puoli tässäkin oli sillä siinä meni koko viikonloppu, mutta tänään kun meni töihin niin tuntui että osaa taas tehdä enemmän asiakkaiden puolesta ja helpottaa oloa.

Kursseilla sai niin paljon tietoa ihmisanatomiasta ja ihan uusista asioista jotka liittyivät elämään, ruokaan ja lapsiin... siitä ei voinut olla tykkäämättä :)
Seuraava kurssi pitäisi katsoa nopeasti, mutta tällä kertaa odotetaan sen verran että on omalla tilillä rahaa ;)

Kommentit