Päätöksiä...


Hääpäiväksikin päätettiin 19.7.2014
Eli tässä on jonkin verran aikaa kerätä rahaa, laihtua ja suunnitella. Sormuksethan meillä oli jo ennestään ja nyt ne ilmestyi sitten takaisin sormiin. Päätimme kertoa sukulaisille sitten vasta jouluna kun kaikki on koolla. Onhan tässä kyllä ollut pikku paniikki jos joku tulee kylään että sormukset on poissa sormista ja kaikki hää "paperit" ovat piilossa. Hääpapereilla tarkoitan pientä suunnittelua mitä ollaan keretty tekemään kuten vieraslista, häiden muistilista ja juhlapaikkoja ollaan jo katseltu.

Ainoa kenelle olen kertonut on paras ystäväni ja nuorimman lapseni kummi jonka pyysin kaasoksi. Hän alkoi sitten puhumaan minua ympäri että kyllä me vielä kerettäisiin naimisiin ens vuonnakin ja että kyllä sitä laihtuisi kun niin päättäisi. Mies olisi halunnut naimisiin 2013 ja olisihan se kiva mennä vähän aikasemmin. joten katotaan muuttuuko päivä vielä ;)

Hää mekkojakin olen jo katsellut, mutta enemmän minua kiinnostaa se malli mikä minulle sopisi. Vielä ei varmaan kannata paljon käydä kokeilemassakaan sillä aikomukseni on laihtua ja saada itseni kuntoon ennen häitä. Meinasin aloittaa sitten uuden vuoden jälkeen kun alkaa rutiini pyörimään uudella työpaikalla, mutta kyllä se pitänee aloittaa heti. Onhan niitä jouluja, synnttäreitä ja muita juhlia ensi vuonnakin. Mutta nyt herkut pannaan ja enemmän salikäyntejä... eiköhän se siitä lähde.


Kommentit