Aikoinaan menimme mieheni kanssa kihloihin ihan yhteisestä päätöksestä ja se ei ikinä ole oikein toiminut meillä. Tässä on ollut ylä- ja alamäkiä erittäin paljon ja hieman epävarma olo loppuelämästä. Monesti kysyin ja vähän ehkä painostinkin asialla, että nyt naimisiin ja aina vastaus oli "ei meillä ole mikään kiire..." Koko ajan oli jotain ongelmaa joltain suunnalta ja koko perhe elämäkin alkoi ahistamaan niin paljon ettei mitään rajaa. Mietin koko ajan lähtemistä/eroamista/taukoa jne...
Mutta eihän se mitään muuttaisi asiat pitää vaan kohdata ja olemme kumpikin samalla aaltopituudella että asiat pitää selvittää vaikka niissä kestäisikin. Kaksi lasta myöhemmin annoin sormuksen takaisin ja sanoin että kysyy sitten uudestaan kun hän on valmis ja haluaa oikeasti naimisiin...
Olin jo siinä uskossa että saan kyllä odottaa pitkään tai sitten tulee se ero jossain vaiheessa. Mutta kuinkas kävikään... Yksi ilta mieheni lähti pelaamaan sählyä illalla minä laitoin lapset nukkumaan ja kotiin tultuaan hän lähti viemään koiraa lenkille. Kun hän tuli lenkiltä hän pyysi minut ulos kattomaan jotain. Ajattelin vaan että siellä on hienon näköinen kuu tai tähtitaivas näkyy. Minä sitten lähdin ulos pakkaseen melkein puoli alasti ja sinne ulos hän oli kirjottanut lumeen. "12.12.12 Marry Me"
Oli pikkasen epätodellinen olo. Pientä puhettä hän siinä piti meidän elämästä tähän asti ja yritin pidätellä siinä itkua ja kuunnella... sitten polvistui ja kysyi. En enään tiennyt oikein miten päin siinä olla ja itkin ihan hirveästi... en ole oikein varma sanoinko mitään vai nyökkäsinkö vaan :)
En olisi koskaan uskonut että hän kysyy ja yllättää näin totaalisesti, mutta niin se vaan meni...
Kommentit
Lähetä kommentti